Yrittäkää jaksaa kaikkien näiden mustavalkoisten kuvien kanssa. Tosi asia on se, että minä tykkään nähdä maailman mustavalkoisena paikkana, koska se helpottaa pientä ihmiselämääni ihan hirveästi.
Minä kirjoitan kaikenlaisia asioita muistiin ja tykkään aloittaa projekteja, mutta jättää ne puolessa välissä kesken.
Olen oma lellilapseni ja annan itselleni oikeuksia vähän turhankin helposti. En ihan tosissaan osaa piiskata itseäni tekemään asioita loppuun, jos ne eivät suoranaisesti liity loppuelämäni kulkuun.
Minimalismi on se juttu. Sen takia Virkattu Spock onkin näin valkoinen ja musta ja harmaa ja tylsä. Tylsä antaa tilaa mielikuvitukselle eikä aseta pakottavia rajoitetteita toisten ajatuksiin. Nyt te saatte ajatella minusta mitä huvittaa!
Tämäkin blogipostaus on vähän sellainen filleri, jossa ei ole mitään asiaa, mutta toisaalta - ihan hyvä niin. Tosin kai tämän tarkoitus oli kertoa minusta. En vaan keksi oikein mitään sanottavaa.
Hei, te tunnette minut. Minä tunnen teidät. Paitsi, jos en tunne, niin se on vähän eri juttu. Minulla on ollut blogi (aluksi aktiivisempi ja myöhemmin vähän juoksuhiekkaan juuttunut) 2011 syyskusta lähtien. Minulla on myös päiväkirja ja kirjoitan paljon ihan omia juttujani.
Olen hyvin, hyvin nostalginen ja tunnen nostalgiaa jo pari kuukautta sitten tapahtuneista asioista. Mitä kauemmin olen jonkin asian tiennyt/tuntenut, sitä vuolaammin itken. Ja joskus tunnen second hand -nostalgiaa asioista, joita en ole itse kokenut. Silloin suren juuri, etten ole niitä kokenut.
Hei, minä olen minä ja olen itselleni hyvin erityinen ihminen. Toivottavasti voin olla jollekulle muullekin erityinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti