Sinutellaan

Oon kuustoistavuotias, oppimaan innokas, sain nimen hauskimman. KAAPO.

Yrittäkää jaksaa kaikkien näiden mustavalkoisten kuvien kanssa. Tosi asia on se, että minä tykkään nähdä maailman mustavalkoisena paikkana, koska se helpottaa pientä ihmiselämääni ihan hirveästi.

Minä kirjoitan kaikenlaisia asioita muistiin ja tykkään aloittaa projekteja, mutta jättää ne puolessa välissä kesken.

Olen oma lellilapseni ja annan itselleni oikeuksia vähän turhankin helposti. En ihan tosissaan osaa piiskata itseäni tekemään asioita loppuun, jos ne eivät suoranaisesti liity loppuelämäni kulkuun.

Minimalismi on se juttu. Sen takia Virkattu Spock onkin näin valkoinen ja musta ja harmaa ja tylsä. Tylsä antaa tilaa mielikuvitukselle eikä aseta pakottavia rajoitetteita toisten ajatuksiin. Nyt te saatte ajatella minusta mitä huvittaa!

Tämäkin blogipostaus on vähän sellainen filleri, jossa ei ole mitään asiaa, mutta toisaalta - ihan hyvä niin. Tosin kai tämän tarkoitus oli kertoa minusta. En vaan keksi oikein mitään sanottavaa.

Hei, te tunnette minut. Minä tunnen teidät. Paitsi, jos en tunne, niin se on vähän eri juttu. Minulla on ollut blogi (aluksi aktiivisempi ja myöhemmin vähän juoksuhiekkaan juuttunut) 2011 syyskusta lähtien. Minulla on myös päiväkirja ja kirjoitan paljon ihan omia juttujani.

Olen hyvin, hyvin nostalginen ja tunnen nostalgiaa jo pari kuukautta sitten tapahtuneista asioista. Mitä kauemmin olen jonkin asian tiennyt/tuntenut, sitä vuolaammin itken. Ja joskus tunnen second hand -nostalgiaa asioista, joita en ole itse kokenut. Silloin suren juuri, etten ole niitä kokenut.

Hei, minä olen minä ja olen itselleni hyvin erityinen ihminen. Toivottavasti voin olla jollekulle muullekin erityinen.

Ensivaikutelmat

On siitä reilusti yli kaksi vuotta, kun minä viimeksi bloggasin ihan tosissaan.

Minusta tuli laiska ja aloin käyttämään lähinnä tumblria sen helppouden vuoksi. Kuinka yksinkertainen ja esteettinen onkaan tumblelog, joka on hyvin suunniteltu ja varustettu hyvällä teemalla?

Sanoisin, että melko esteettinen. Ei se voita omien ajatusten kertomista, ihan omin sanoin ja omia hupsuja sanontoja ja suosikki-idiomeja käyttäen.

Itse asiassa, minua ahdistaa ilman kirjoita-se-itse -blogia, vaikka välillä minua ahdistaa omien ajatusten ylös kirjoittaminen.

Minusta tuntuu, että jokaisen blogipostauksen täytyy olla älyllisesti haastava ja pursuta nerokkaita heittoja ja maatajäristäviä poliittisia mielipiteitä. Voi veikkoset, kuinka väärässä voi ihminen asioiden kulusta ollakaan. Minä halusin alun alkaenkin blogata, koska minulla oli mielestäni paljon sanottavaa ja ainakin halusin vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa, joita en nähnyt joka päivä.

Draconmaailma oli täynnä lyhyitä ja välillä vähän turhan kryptisiä julkaisuja, joissa pohdiskelin ihmisenä oloa ja nuoruuden tuskaa varsin lupsakoin sanoin ja huolimattomuusvirhein. Se blogi oli minulle enemmänkin päiväkirja kuin jotain julkista, jota muutkin saattavat ihan oikeasti lukea.Sitten kuvaan astui tumblr, joka oli laiskan mutta skräppäämisestä haaveilevan ihmisen taivas. Jokainen kuva, jonka halusin kauniin minimalistiseen blogiini laittaa oli yhden näpäytyksen ja alt:in painalluksen päässä. Miten helppoa se onkaan ja kuinka laiskaksi se minut tekikään.